+358504431072 info@disakamula.com

Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaryhmät 5.9. alkaen!

Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaryhmät 5.9. alkaen!

Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaryhmät ovat lasten ja aikuisten yhteisiä kohtaamispaikkoja, jossa liikutaan, leikitään, lauletaan ja temppuillaan. Lapsen ja aikuisen yhteinen harrastus yhdistelee taitavasti tanssia, sirkusta, liikuntaa ja musisointia. Toiminnan tavoitteena on lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen lisääminen ja lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen musiikin ja liikunnan keinoin. Tempoa Tenaviin liikuttaa, leikittää, pyörittää, kieputtaa, tanssittaa, laulattaa ja naurattaa! Vauhdin hurma ja tarttuvat rytmit keinuttavat ja villitsevät niin pieniä kuin isojakin harrastajia. Lauluista, liikkeistä ja leikeistä lapsi ja aikuinen saavat virikkeitä myös kotiin ja harrastus voi jatkua vaikka omassa olohuoneessa.

Lapsi osallistuu harrastukseen oman aikuisen kanssa. Tempoa Tenaviin ei vaadi mitään ennakkotaitoja lapselta tai vanhemmilta.Toiminta on suunnattu ensisijaisesti 3-vuotiaille ja sitä nuoremmille lapsille.

Syksyllä 2019 Tampereen Kalevassa järjestetään kolme Tempoa Tenaviin -kerhoa. Ryhmät toimivat viikoilla 36-48. HUOM! Ei viikolla 42.

Osallistumismaksu: 80€/pari (lapsi ja aikuinen) tai 95€ perhehinta (kaksi lasta ja yksi aikuinen/kaksi aikuista ja yksi lapsi). Maksu suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautuminen on sitova.

Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet: https://hame.nuorisoseurat.fi/toiminta/tempoa-tenaviin-musiikkiliikunta/